Kelkkailu koiran kanssa
Share
Jutun on kirjoittanut koiraurheilija Hanna Sallansalo.
Kaikki alkoi syksyllä 2013 kun talouteemme asteli ensimmäinen siperianhuskymme Saga helpottamaan ensimmäisen koiramme, shikokunkoira Gaikon, eroahdistusta. Sagan mukana tuli pienimuotoinen velvollisuus tutustua lähemmin rekikoiran sielunelämään ja tarjota koiralle myös rodunomaista tekemistä, joten päädyin ostamaan Kickspark-kelkan kestävyyden, keveyden ja helppouden vuoksi. Asuimme tuolloin vielä pääkaupunkiseudulla, tarvitsin siis mahdollisimman kompaktin kokoisen harrastusvälineen säilytystilan rajallisuuden vuoksi.
Saga todisti vanhan väitteen todeksi, siperianhuskyt ovat kuin sipsejä ja yhdessä on melko mahdoton pysyä, varsinkin siinä vaiheessa kun pääsee vauhdin makuun. Porukkamme on Sagan jälkeen tasaisesti kasvanut ja nykyisellään koiralaumaamme kuuluu Gaikon lisäksi viisi siperianhuskya; Saga, Fenris, Vond, Freya sekä Tara. Nykyään pidämme majaamme väljemmillä vesillä Pohjois-Pirkanmaalla ja samalla kun koiramäärä, myös harrastusvälineistön repertuaari on kasvanut pelkästä Kicksparkista ja potkupyörästä myös rekeen ja kolmipyörään. Oman koiraharrastuksen päämielenkiinto nykyisellään on nimenomaan vetolajeissa, mutta käymme toisinaan pyörähtämässä myös näyttelyissä. Tarkoitus on aloittaa siperianhuskyjen pienimuotoinen kasvatus tänä keväänä. Kennelnimeni minulle myönnettiin syksyllä 2019.
Aloitimme kelkkailun alkeet Sagan kanssa 2014, joten tämä on nyt viides vuotemme harrastuksen parissa. Koska alkuun minulla ei ollut Sagan lisäksi muita vetokoiria, myös shikoku Gaiko pääsi tutustumaan lajiin. Vaikka kelkkailu ei ole rotusidonnaista, totesin piakkoin, että Gaikon mielenkiinto ei pysynyt vetämisessä, joten loppukesästä 2014 joukkoon liittyi toinen huskymme Fenris.
Perusvarusteina meillä oli alkuun kelkassa muoviset perusjalakset ja vetoadapteri, joka osaltaan estää vetoliinan jäämistä jalasten alle. Koirille tarvitaan vetoon tarkoitetut valjaat sekä vetoliina joustolla, joka pehmentää äkkinäisiä nykäyksiä varsinkin lähdössä. Asiantunteva liike auttaa oikeanlaisten ja hyvin istuvien valjaiden kuten myös vetoliinan valinnassa. Valjasvaihtoehtoja löytyy niin lyhyistä malleista kuin täyspitkistä x-backeista eli ns. perushuskyvaljaista. Valjaat ovat koiralle kuin tanssijalle kengät: Ne on sovitettava ennen ostoa, väärän kokoinen kenkä aiheuttaa rakkoja ja pahimmillaan sammuttaa innon tanssiin. Oikeanlaisiin välineisiin kannattaa siis panostaa, jotta harrastus on kaikille osapuolille mielekästä.
Tästä päästään myös pienenä aasinsiltana harrastuksen aloittamiseen… Vetoharrastukset yleisestikin ovat omiaan herkästi viemään mukanaan. Aloittelevan harrastajan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota myös siihen, että yleensä tässä vaiheessa myös koira on lajissa aloittelija ja tekemisestä pitää jäädä hyvä mieli. Maltti on valttia ja onkin parempi pitää vetotreenit alkuun lyhyinä, jotta koiran mielenkiinto hommaan säilyy. On parempi, että koiralle jää alkuun kierrokset päälle, kuin että se ajetaan väsyksiin. Matkaa voi pidentää pikkuhiljaa kun koira alkaa pääsemään jyvälle vetämisestä. Mikäli koira ei palkkaudu itse vetämisestä, voi sille tarjota mieluisan palkan vetotreenin jälkeen joko leikillä tai nameilla. Pääasia on, että hommasta jää koiralle kiva mielikuva.
Kylmiltään koiraa ei kannata lähteä vedättämään, vaan olisi hyvä, jos koiralla olisi mahdollisuus lämmitellä lihaksia ja juosta hetki vapaana sekä käydä tarpeillaan ennen harjoituksen aloittelua. Omat varusteet kannattaa katsoa sään mukaan: mikäli joudut itse potkimaan paljon, kevyempi varustus on paikallaan, hommassa tulee helposti hiki. Kypäräkin on hyvä olla etenkin jos menee useamman koiran kanssa ja vauhtia on paljon. Parhaan pidon saamiseksi suosittelen nastakenkiä, jotka itsellä ovat toimittaneet myös jarrun virkaa. Koska olen tottunut potkuttelemaan ilman “asianmukaista” jarrua, kerran jarrullista kelkkaa kokeilleena totesin jarrun olevan potkutellessa tiellä. Varsinkin aloittelijan kannattaa kuitenkin miettiä tuplajarrua kelkkaan, koska kyllä se tuo tiettyä varmuutta omaan ajoon ja jarru pysäyttää kelkan varmemmin kuin kenkä, mikäli koiralta/koirilta sattuu syystä tai toisesta unohtumaan käskyt tai katoamaan kuulo.
Enimmillään olen ajanut Kicksparkilla neljällä huskylla. Tässä pätee sääntö, että mitä enemmän koiria, sitä enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Neljässä alkaa olemaan voimaa jo sen verran, että kelkkaillessa koirilla tulee olla sanalliset käskyt hidastamista myöten hallinnassa hyvin. Mielestäni mukavinta Kicksparkilla on ajaa kahta koiraa kerrallaan. Itse voi nautiskella siinä vaiheessa vähän jo maisemistakin, ja potkuttelussa pääsee vähemmällä kuin yhdellä koiralla mentäessä.
Hyviä ja valmiita reittejä voi kysellä muilta harrastajilta. Itse olen hyödyntänyt potkutteluun hiljaiset metsätiet kuten myös vesistöjen jäät. Metsäteillä kannattaa korostaa omaa näkyvyyttä niin huomioliivein kuten myös hämärämmällä vilkkuvaloin ja otsalampuin. Lähtökohtaisesti kannattaa opettaa koiralle “liikennesäännöt”, eli kelkalla kuljetaan oikeanpuoleisen liikenteen mukaisesti. Jäällä mennessä taas on muistettava, että koiran on vaikea hahmottaa suunnat, mikäli ei ole valmista uraa, jota seurata. Vetoharrastuksessa tulee ottaa huomioon myös se, millaista mielikuvaa annat harrastuksesta muille kanssaihmisille. Vaikka luisteluhiihtoon tarkoitettu alusta olisi kaikkein mukavin potkutella, kannattaa jättää hiihtäjien reitit suosiolla heille.
Matkojen pituudet suunnitellaan aina koirakon kunnon, sääolosuhteiden ja treenin laadun mukaan. Olen ajanut koirilla päälle 10km matkoja ja pyrin itse ajamaan mieluummin pitempää matkaa maltillisella vauhdilla kuin lyhyttä matkaa täysiä. Nykyisellään ajan koiramme pääasiassa reellä, koska reki on Kicksparkia vakaampi ajaa useamman koiran kanssa. Taloudestamme löytyy kuitenkin kaksi Kicksparkia ja toisinaan on hauska kisailla mieheni kanssa “tytöt vs. pojat”-meiningillä, jolloin molemmilla on omat kelkat ja pari koiraa. Ns. oikeisiin kisoihin itse en ole toistaiseksi startannut koirieni kanssa, mutta olen lainannut koiriani ystäväni kisavaljakkoon. Talkoolaisena olen kisoissa ollut ja meinaan tarjoutua jatkossakin.
Ylipäätään potkuttelu kannattaa ottaa hauskanpitona, koska sitä harrastuksen kuuluu pohjimmiltaan ollakin – ei turhan vakavaa!
-Hanna Sallansalo ja koirat
Kaikki alkoi syksyllä 2013 kun talouteemme asteli ensimmäinen siperianhuskymme Saga helpottamaan ensimmäisen koiramme, shikokunkoira Gaikon, eroahdistusta. Sagan mukana tuli pienimuotoinen velvollisuus tutustua lähemmin rekikoiran sielunelämään ja tarjota koiralle myös rodunomaista tekemistä, joten päädyin ostamaan Kickspark-kelkan kestävyyden, keveyden ja helppouden vuoksi. Asuimme tuolloin vielä pääkaupunkiseudulla, tarvitsin siis mahdollisimman kompaktin kokoisen harrastusvälineen säilytystilan rajallisuuden vuoksi.
Saga todisti vanhan väitteen todeksi, siperianhuskyt ovat kuin sipsejä ja yhdessä on melko mahdoton pysyä, varsinkin siinä vaiheessa kun pääsee vauhdin makuun. Porukkamme on Sagan jälkeen tasaisesti kasvanut ja nykyisellään koiralaumaamme kuuluu Gaikon lisäksi viisi siperianhuskya; Saga, Fenris, Vond, Freya sekä Tara. Nykyään pidämme majaamme väljemmillä vesillä Pohjois-Pirkanmaalla ja samalla kun koiramäärä, myös harrastusvälineistön repertuaari on kasvanut pelkästä Kicksparkista ja potkupyörästä myös rekeen ja kolmipyörään. Oman koiraharrastuksen päämielenkiinto nykyisellään on nimenomaan vetolajeissa, mutta käymme toisinaan pyörähtämässä myös näyttelyissä. Tarkoitus on aloittaa siperianhuskyjen pienimuotoinen kasvatus tänä keväänä. Kennelnimeni minulle myönnettiin syksyllä 2019.
Aloitimme kelkkailun alkeet Sagan kanssa 2014, joten tämä on nyt viides vuotemme harrastuksen parissa. Koska alkuun minulla ei ollut Sagan lisäksi muita vetokoiria, myös shikoku Gaiko pääsi tutustumaan lajiin. Vaikka kelkkailu ei ole rotusidonnaista, totesin piakkoin, että Gaikon mielenkiinto ei pysynyt vetämisessä, joten loppukesästä 2014 joukkoon liittyi toinen huskymme Fenris.
Perusvarusteina meillä oli alkuun kelkassa muoviset perusjalakset ja vetoadapteri, joka osaltaan estää vetoliinan jäämistä jalasten alle. Koirille tarvitaan vetoon tarkoitetut valjaat sekä vetoliina joustolla, joka pehmentää äkkinäisiä nykäyksiä varsinkin lähdössä. Asiantunteva liike auttaa oikeanlaisten ja hyvin istuvien valjaiden kuten myös vetoliinan valinnassa. Valjasvaihtoehtoja löytyy niin lyhyistä malleista kuin täyspitkistä x-backeista eli ns. perushuskyvaljaista. Valjaat ovat koiralle kuin tanssijalle kengät: Ne on sovitettava ennen ostoa, väärän kokoinen kenkä aiheuttaa rakkoja ja pahimmillaan sammuttaa innon tanssiin. Oikeanlaisiin välineisiin kannattaa siis panostaa, jotta harrastus on kaikille osapuolille mielekästä.
Tästä päästään myös pienenä aasinsiltana harrastuksen aloittamiseen… Vetoharrastukset yleisestikin ovat omiaan herkästi viemään mukanaan. Aloittelevan harrastajan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota myös siihen, että yleensä tässä vaiheessa myös koira on lajissa aloittelija ja tekemisestä pitää jäädä hyvä mieli. Maltti on valttia ja onkin parempi pitää vetotreenit alkuun lyhyinä, jotta koiran mielenkiinto hommaan säilyy. On parempi, että koiralle jää alkuun kierrokset päälle, kuin että se ajetaan väsyksiin. Matkaa voi pidentää pikkuhiljaa kun koira alkaa pääsemään jyvälle vetämisestä. Mikäli koira ei palkkaudu itse vetämisestä, voi sille tarjota mieluisan palkan vetotreenin jälkeen joko leikillä tai nameilla. Pääasia on, että hommasta jää koiralle kiva mielikuva.
Kylmiltään koiraa ei kannata lähteä vedättämään, vaan olisi hyvä, jos koiralla olisi mahdollisuus lämmitellä lihaksia ja juosta hetki vapaana sekä käydä tarpeillaan ennen harjoituksen aloittelua. Omat varusteet kannattaa katsoa sään mukaan: mikäli joudut itse potkimaan paljon, kevyempi varustus on paikallaan, hommassa tulee helposti hiki. Kypäräkin on hyvä olla etenkin jos menee useamman koiran kanssa ja vauhtia on paljon. Parhaan pidon saamiseksi suosittelen nastakenkiä, jotka itsellä ovat toimittaneet myös jarrun virkaa. Koska olen tottunut potkuttelemaan ilman “asianmukaista” jarrua, kerran jarrullista kelkkaa kokeilleena totesin jarrun olevan potkutellessa tiellä. Varsinkin aloittelijan kannattaa kuitenkin miettiä tuplajarrua kelkkaan, koska kyllä se tuo tiettyä varmuutta omaan ajoon ja jarru pysäyttää kelkan varmemmin kuin kenkä, mikäli koiralta/koirilta sattuu syystä tai toisesta unohtumaan käskyt tai katoamaan kuulo.
Enimmillään olen ajanut Kicksparkilla neljällä huskylla. Tässä pätee sääntö, että mitä enemmän koiria, sitä enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Neljässä alkaa olemaan voimaa jo sen verran, että kelkkaillessa koirilla tulee olla sanalliset käskyt hidastamista myöten hallinnassa hyvin. Mielestäni mukavinta Kicksparkilla on ajaa kahta koiraa kerrallaan. Itse voi nautiskella siinä vaiheessa vähän jo maisemistakin, ja potkuttelussa pääsee vähemmällä kuin yhdellä koiralla mentäessä.
Hyviä ja valmiita reittejä voi kysellä muilta harrastajilta. Itse olen hyödyntänyt potkutteluun hiljaiset metsätiet kuten myös vesistöjen jäät. Metsäteillä kannattaa korostaa omaa näkyvyyttä niin huomioliivein kuten myös hämärämmällä vilkkuvaloin ja otsalampuin. Lähtökohtaisesti kannattaa opettaa koiralle “liikennesäännöt”, eli kelkalla kuljetaan oikeanpuoleisen liikenteen mukaisesti. Jäällä mennessä taas on muistettava, että koiran on vaikea hahmottaa suunnat, mikäli ei ole valmista uraa, jota seurata. Vetoharrastuksessa tulee ottaa huomioon myös se, millaista mielikuvaa annat harrastuksesta muille kanssaihmisille. Vaikka luisteluhiihtoon tarkoitettu alusta olisi kaikkein mukavin potkutella, kannattaa jättää hiihtäjien reitit suosiolla heille.
Matkojen pituudet suunnitellaan aina koirakon kunnon, sääolosuhteiden ja treenin laadun mukaan. Olen ajanut koirilla päälle 10km matkoja ja pyrin itse ajamaan mieluummin pitempää matkaa maltillisella vauhdilla kuin lyhyttä matkaa täysiä. Nykyisellään ajan koiramme pääasiassa reellä, koska reki on Kicksparkia vakaampi ajaa useamman koiran kanssa. Taloudestamme löytyy kuitenkin kaksi Kicksparkia ja toisinaan on hauska kisailla mieheni kanssa “tytöt vs. pojat”-meiningillä, jolloin molemmilla on omat kelkat ja pari koiraa. Ns. oikeisiin kisoihin itse en ole toistaiseksi startannut koirieni kanssa, mutta olen lainannut koiriani ystäväni kisavaljakkoon. Talkoolaisena olen kisoissa ollut ja meinaan tarjoutua jatkossakin.
Ylipäätään potkuttelu kannattaa ottaa hauskanpitona, koska sitä harrastuksen kuuluu pohjimmiltaan ollakin – ei turhan vakavaa!
-Hanna Sallansalo ja koirat