Monitaituri australianpaimenkoira Naksu

Naksu on kolme vuotias australianpaimenkoirauros ja varsinainen monitaituri. Naksu aloitti kisauransa vuoden vanhana tokossa ja hetimiten myös rallytokossa. Ensimmäisen kisavuotensa aikana Naksu sai ykköstulokset sekä alokas- , että avoimesta luokasta, sekä koulutustunnukset rally-tokon alokas- ja avoimesta luokasta.
Viime vuonna Naksu aloitti kisauransa agilityssä ja nousi vuoden aikana ylimpään, eli kolmosluokkaan.
Tälle vuodelle Naksulle on suunnitteilla lisää agilityä ja uutena lajina vesipelastusta, josta uskon Naksun olevan tosi innostunut. Naksu on pienestä saakka ollut melkoinen vesipeto.
Naksun laumaan kotona kuuluu “isosisko” Dina, joka on myös australianpaimenkoira ja “pikkuveli” Solo, joka on rodultaan pitkäkarvainen mäyräkoira. Solo aloittelee pikkuhiljaa harrastusuraansa perheen lasten kanssa.
Naksua (ja Soloakin salaa lapsilta) koulutan ja ohjaan minä Liisa, nelikymppinen pitkänlinjan koiraharrastaja. Koiraharrastuksen olen aloittanut kohta kolmekymmentä vuotta sitten. Lajirepertuaariin kuuluu tai on kuulunut ainakin valjakkourheilua, agilityä, tokoa, rallytokoa, vesipelastusta, pk-jälkeä, vesiriista- ja luolakokeita ja noutajien metsästyskokeita.
Yhteistyö Murren Murkinan kanssa on tuonut hienot mahdollisuudet päästä kokeilemaan tuotteita, joilla parantaa koirien hyvinvointia ja suorituskykyä. Naksu käyttää säännöllisesti Flyingin Dogin Mineral Drink ja After Drink- juomajauheita. Mineral Drink on oiva nesteyttäjä ja After Drink auttaa palautumisessa surituksen jälkeen. Jauheet ovat helppokäyttöisiä ja kulkevat mukana tiiviissä shakerissa. Molemmilla ausseilla on käytössä myös Flying Dog Vitamins&Minerals-kapselit, jotka yllättävää kyllä ovat sopineet myös suolisto-ongelmaiselle Dinalle. Naksu saa lisäksi säännöllisesti L-carnitiini-kapseleita suorituskykyä parantamaan.
Ruuaksi Naksulle on valikoitunut Naturea Naturals Adult Chicken Kana. Ruoka maistuu hyvin ja tuntuu sopivan Naksulle erinomaisesti. Ruuassa on hyvää korkea lihapitoisuus ja lyhyt tuoteseloste, ilman turhia täyteaineita.

#teammurrenmurkina

Leave a Reply