Koiranpennulle raakaluita vai kalsiumlisää?

Miksi raakaruokinnassa olevalle pennulle kannattaa antaa kokonaisia raakaluita? Koiranpentu tarvitsee luonnollisesti kasvuaikanaan kalsiumia. Kalsiumlisää saa kätevästi purkista ja myös valmiina liha-luumurskeina, jos pennulle valmistaa ruoan itse. Oikeista luista saatava kalsium on kuitenkin koiralle luonnollinen tapa saada luuston optimaaliset rakennuspalikat. Luiden syömisen opettelu on tällöin aloitettava jo pikkupentuna.

Nelikuinen bordercollien pentu Pambu on jo kokenut luiden syöjä.

3-vuotias australianpaimenkoira Into syö päivittäin pelkkää raakaruokaa. Kokemusperäiset seikat kuitenkin erottavat Inton pennusta saakka raakaruokituista koirista. Intolla on kokonsa puolesta täysin samat leukavoimat ja vahvat hampaat luiden tuhoamiseen kuin bordercollieillamme Tigrillä, Suilla, Texulla, Odiella, Dynalla, Neolla, Bootsilla ja Chapsilla. Into ei kuitenkaan osaa käyttää leukojensa puruvoimaa kokonaisia luita murskatakseen, sillä se siirtyi raakaruokintaan vasta vuoden ikäisenä. Siihen saakka se oli kasvanut teollisella pentumuonalla. Pentuaikana pois jäänyt kokemus luiden syömisestä voi vaikuttaa koiran ruokailutaitoihin merkittävästi.

Inton tapauksessa, jossa luiden syöntiä ei ole aloitettu pentuiässä, vaikutus näkyy: se ei kykene syömään kovia luita. Ainoastaan pehmeämmät rustoluut katoavat kokonaan. Putkiluista Into repii vain lihat ja muut pehmeät kudokset. Joskus luusta kuitenkin sattuu irtoamaan palanen, jonka Into voi nielaista. Sen mahalaukku on kuitenkin karaistumattomana kykenemätön sulattamaan sitä, ja nielaistu palanen tulee ulos oksennuksen myötä.

Kokemuksemme mukaan pikkupentuiässä (4-5 viikkoa) aloitettu luiden antaminen on keskeisessä osassa koiran aikuisiän luidensyöntitaitoon. Pikkupennut yrittävät toki alkuun syödä koko luun, mutta oppivat nopeasti etteivät saa kovaa luuta rikki. Sen sijaan ne oppivat jo pieninä taitaviksi irrottamaan kaiken mitä maitohampaillaan luun ympäriltä irti saavat. Raakaluita säännöllisesti saanut pentu oppii hampaiden vaihtuessa, että luusta alkaa saamaan irti muutakin kuin vain pehmeät kudokset. Tämä vaihe on myös erittäin tärkeä luiden syömisen taidossa: pentu oppii luiden murskautuvan kärsivällisellä jyrsimisellä.


Jo neljän kuukauden ikäinen, kokenut luunsyöjä osaa yleensä jättää isommista luista irronneet jopa ison peukalonpään kokoiset luunpalaset lattialle pyöriteltyään niitä hetken suussaan. Tämä arviomme mukaan johtuu siitä, että luita syödessään pentu pyrkii saamaan tukevan otteen luusta, jolloin luun hienontaminen onnistuu parhaiten. Pienestä palasta ei saa kunnon otetta, ja jos pentua ei häiritä, se jättää palasen melko helposti luonnollisesti syömättä. Tästä luonnollisesta taidosta huolimatta pentuja ei saa edelleenkään jättää valvomatta luiden syönnin ajaksi. Luita on myös hyvä olla muutamia ylimääräisiä, jos samassa tilassa ruokailee useampi koira. Mahdollisessa kiistatilanteessa toisen koiran on helpompi hylätä luu, jos vieressä on vapaana toinen. Pikkupennulle ei koskaan saa antaa luita, joissa on jo valmiiksi helposti irtoavia osia sillä pieni pentu ei osaa vielä syödä riittävän rauhallisesti. Myös laumakäyttäytyminen voi aiheuttaa ruoan nielemisen kiireesti ja pentu voi tukehtua hotkaistuaan irronneen osan.
.
Luiden syönti vaatii omistajalta aikaa valvoa koiraa. Silloin kun aikaa ei ole, on hyvä olla toinenkin vaihtoehto. Päivittäisen kalsiumtarpeen voi annostella silloin purkista. Raakaruokiin erikoistuneissa eläintarvikeliikkeissä, kuten Murren Murkinassa, on lähes poikkeuksetta aina tarjolla pennuille sopivia raakaluita. Luut toki joskus loppuvat, ja seuraavaa kauppareissuakin voi joutua siirtämään. Silloin on hyvä olla varasuunnitelma. Reissuilla varsinkin kuljetamme mukanamme Flying Dogin kalsiumlisää. Kapselit ovat tuolloin kätevämpiä lisätä ruokaan kuin kuljettaa mukana luita.
.
Aino & Jake

Leave a Reply