Hollanninpaimenkoira narttu Nikita ja ja working kelpie uros Enzo esittäytyy

Enzo aloittelee tänä vuonna kisauraansa, nyt käymme ahkerasti koulutuksissa ja valmennuksissa. Enzo on oikein taitava ja nopea agilitykoiran alku jo nyt.

 

“Hollanninpaimenkoira narttu Nikita ja ja working kelpie uros Enzo Hyvinkäältä liittyi juuri Murrenmurkinan teamiin ohjaaja/omistajansa Tiinan kanssa. Kotoa löytyy myös pari eläkeläis-karvakamua, snautseri Nada ja käppänä Nekku.

Kummankin koiran kanssa päälajina on agility. Palveluskoiralajeista harrastetaan henkilöetsintää eli hakua. Nikitan kanssa laji on jäänyt jo taka-alalle kun tottispuoli jäi liian vähälle huomiolle – Enzon kanssa ollaan alusta asti otettu sekin puoli huomioon. Palveluskoira puolen lajeista kokemusta onkin kertynyt jo muutaman kymmenen vuoden ajalta, mukaan on mahtunut totaalista taukoakin muiden harrastusten ja perheen takia.
Enzon kanssa harrastetaan myös paimennusta – se on hieno laji varsinkin kun se on koiralla sisäsyntyistä!

Agilitya on tullut harrastettua nyt 9 vuoden ajan ja aina vaan löytyy uutta opittavaa! Mahtava ja vauhdikas laji joka on hauskaa sekä koiralle että ohjaajalle. Se on myös hyvin herkkä laji jossa hyvin pienikin virhe voi aiheuttaa radan hylkäämisen – ehkä juuri siksikin laji on niin koukuttava!

 

Nikitan kanssa osallistumme tänä vuonna agilityn yksilö SM-kilpailuihin sekä matkustamme rodun kotimaahan hollanninpaimenkoirien MM-kilpailuihin toukokuussa!

 

Näin talvella kuntoa kohotetaan myös kelkkailulla – se on hauskaa ja tehokasta kuntoilua niin koirille kuin ihmisille! Kahden koiran perään en ole uskaltautunut, se tuntuu liian hurjalta menolta kun kelkassani ei ole jarruja! Kelkkaillesssa sekä pyöräillessä meillä on käytössä Zero DC Short valjaat. Ne istuvat hyvin koirille ja on helppo pukea sekä niissä on hyvät heijastimet.
Muuten kuntoa hoidetaan metsälenkein, lumikenkäillen näin talvisin, suolla tarpoen, lajiharjoittelulla, pyöräillen sekä tietysti kavereiden kanssa leikkimällä ja juoksemalla. Vapaapäiviä unohtamatta!

Treeneissä ja kisoissa käytössämme on Flyingin Dogin Mineral Drink ja After Drink- juomajauheet. Tuotteet maistuvat hyvin ja ovat hyviä käytössä. Ei ole koskaan ollut mitään kramppeja ja näiden avulla saa koiran nauttimaan tarpeeksi nesteitä sekä jaksamaan hyvin pitkiäkin kisa/treenipäiviä.

Meillä koirat syö nappulaa sekä raakaa ja aloitimme nyt testaamaan Naturea Regional Chicken ruokaa. Enzo on melkoisen nirso syömään mutta positiivisena yllätyksenä olen huomannut että nyt sekin tulee oikein odottamaan ruokaansa vaikka siinä olisi pelkästään nappulaa! Hyvältä siis vaikuttaa.”

Terkuin, Tiina

Leave a Reply